elen
Welshponit
Posts: 58
|
Post by elen on Jun 24, 2018 19:33:27 GMT 2
Keskustan chattiviestit ovat näppäriä ja tieto kulkee nopeasti, mutta yhtä nopeasti se kyllä "katoaakin" ja chattia saa selata kyllästymiseen asti, jos sieltä pitää kaivaa esille jotain vanhempaa juttua. Fiksumpaa onkin siis varmaan siirtää kehityskeskustelu ja ideointi tänne foorumille niin tieto pysyy toivottavasti paremmin tallessa.
Olen tämän foorumin käytön ja muokkauksen kanssa vielä aika hukassa ja kehitysideoita mm. ulkoasun suhteen saa antaa! Yritän tässä löytää tekijää, joka vääntäisi pienen logon, johon minulla on jonkinlainen idea valmiina päässä. Toistaiseksi foorumin admin-oikeudet ovat ainoastaan minulla. Forkalla on erikseen ylläpitotili (admin), jonka kautta suurempi muokkaaminen tapahtuu.
Näin alkuun aloitellaan vain welshien kanssa ja jos/kun kiinnostusta tulee muiltakin niin rotukirjoa voi helposti laajentaa. Saa siis mainostaa ja houkutella porukkaa mukaan! Säännöissä ja muissa on vielä runsaasti kehittämisen varaa ja hiomista, joten avatkaa suunne rohkeasti, jos mieleen tulee jotain! Mikään ei ole kiveen kirjoitettua ja ainakin itse toivoisin, että BSC:n toiminta pysyisi hauskana ja rentona ilman turhaa nillittämistä.
Näyttelyt olisi siis tarkoitus järjestää täällä foorumilla ja loppukehän tulokset tallennetaan erilliselle alueelle, tulosarkistoon. Vuosittainhan tiedot voi myös siirtää jonnekin muuallekin ja esim. tallentaa WebArchiveen.
Muutama idea/ajatus:
1. Kilpailulistat - eli jokaisella roturingin jäsenellä on sektiokohtainen lista poneista, joiden haluaa osallistuvan näyttelyihin ja järjestäjä poimii listoilta jäsenten osallistumiset. Näin aikaa ei kuluisi osallistumisten odotteluun. idea romutettu
2. Identtiset kuvat - Mitä tehdään niiden suhteen?
3. Tuomarointi - Mitä tehdään tilanteessa, jossa kaikki luokkavoittajat (eli loppukehään pääsijät) ovat esim. tammoja eli näyttelyn parasta oria ei voida valita loppukehän osallistujista? Valitaanko se LKV2:sta vai jätetäänkö valitsematta?
Muuta ratkottavaa:
1. Loppukehän ponien tittelit - jonkilaiset ovat ehdottomasti tulossa, mutta millaiset? Alla ehdotuksia: - BSC Best In Show I-III - BSC Champion Pony/Youngster/Foal - BSC Champion Mare/Stallion (tai ruunan ollessa Ch: gelding)
Loppukehätittelit on lyöty lukkoon.
2. BSC-arvonimet - eli mitä poni saavuttaa saatuaan X määrän X palkintoja. Ehdotuksia kaivataan! Saako poni arvonimen suoraan saavutettuaan jotain vai pitääkö arvonimi anoa erikseen ja palkinnot tarkistetaan ennen myöntämistä?
|
|
Kida
Welshponit
ALOHA
Posts: 24
|
Post by Kida on Jun 25, 2018 9:47:27 GMT 2
1. Kilpailulistat - eli jokaisella roturingin jäsenellä on sektiokohtainen lista poneista, joiden haluaa osallistuvan näyttelyihin ja järjestäjä poimii listoilta jäsenten osallistumiset. Näin aikaa ei kuluisi osallistumisten odotteluun.-- Tää on kyllä hyvä idea, mutta mites entry ticket toimii, kun jos näyttelyihin on esim 5-10 entryä/omistaja, niin miten järjestäjä valitsee ne eri luokkiin? Jos vain "kylmästi" listajärjestyksessä, niin ainakin toimisi näin. Ja jokaiselle jäsenelle "oma sivu", jonne listataan sektioittain, sukupuolittain ja ikäluokittain ponit. Listalla ponit olisi myös tarkistettuja ainakin polveutumisen puolesta ja muutenkin osallistumiskelpoisia, kunhan järjestäjä laittaa ne vain oikeaan luokkaan. 2. Identtiset kuvat - Mitä tehdään niiden suhteen? -- Mun mielestä nämä pitäis laittaa jaetulle sijalle. Ehkä tällöin tulee mahdollisesti 2 BIS ponia tms, mutta itseä ei ainakaan haittaa. Näin myös jokaisella on oikeus osallistua kilpailuun, etenkin jos järjestäjä nappaa osallistujat listoilta mukaan! 3. Tuomarointi - Mitä tehdään tilanteessa, jossa kaikki luokkavoittajat (eli loppukehään pääsijät) ovat esim. tammoja eli näyttelyn parasta oria ei voida valita loppukehän osallistujista? Valitaanko se LKV2:sta vai jätetäänkö valitsematta?-- Oma mielipide, että tällöin ei valita parasta oria lainkaan.
|
|
elen
Welshponit
Posts: 58
|
Post by elen on Jun 25, 2018 10:08:55 GMT 2
Tää on kyllä hyvä idea, mutta mites entry ticket toimii, kun jos näyttelyihin on esim 5-10 entryä/omistaja, niin miten järjestäjä valitsee ne eri luokkiin? Itse ajattelin kisalistat niin, että ponien omistajat pitävät ne sellaisessa järjestyksessä missä haluavat ponejaan mukaan. Päivitettävä vaan usein ja pidettävä itse huoli.
|
|
Kida
Welshponit
ALOHA
Posts: 24
|
Post by Kida on Jun 25, 2018 11:20:35 GMT 2
Jees toi kuulosta fiksulta! Tuomaroinnista sen verran, että oletteko samalla linjalla sen asian kanssa, että loppukehän tuomaroinnissa pitää näkyä ponien saamna luokkakohtainen palkinto "arvo". Eli III-palkittu poni ei voi olla BIS-I ja I-palkittu BIS-II.En välttämättä hiffannut tätä, mutta jos kaikki ponit ovat olleet vaikka niitä II- tai III-palkinnon arvoisia omissa luokissaan, niin pakkohan niistä on valita yksi silti BIS-I ? Tai entä jos varsaluokan II-poni on parempi kuin oriluokan I-palkinnon poni? Loppukehän tittelit kuulostaa myös hyvältä. 2. BSC-arvonimet - eli mitä poni saavuttaa saatuaan X määrän X palkintoja. Ehdotuksia kaivataan! Saako poni arvonimen suoraan saavutettuaan jotain vai pitääkö arvonimi anoa erikseen ja palkinnot tarkistetaan ennen myöntämistä?Yksinkertainen ehdotus, että jokaisesta loppukehän palkinnosta saa esim 10p. Jos poni sattuu olemaan BIS-I, Paras varsa ja paras tamma, niin saa sitten samasta näyttelystä 30p. ? Tai näitä voidaan hajauttaa, että BIS-sijat saa vaikka BIS-I 15p. BIS-II 10p. BIS-III 5 tyylisesti ja Championista saa sen 15p esim. Ja näistä jotkut järkevät pistemäärät, jolla saa arvoimiä anoa (vaikka kolme kategoriaa VSN:n mukaan "Champion, National, World", keksitään vain omat tittelit).
|
|
elen
Welshponit
Posts: 58
|
Post by elen on Jun 25, 2018 12:56:23 GMT 2
Tuo tuomarointi on tosiaan sellainen, että pitää ratkaista onko ponin saama palkinto (I-IIIp.) vain luokkakohtainen vai vaikuttaako se yhä loppukehässäkin? Jos luokkakohtainen palkinto vaikuttaa, niin tällöin tuomari laittaa parhaiten luokkapalkituista BIS-sijoille pääsevät ponit eli ykkösellä palkittu ei voi jäädä kakkosella palkitun taakse BIS-sijoilla Jos kaikki loppukehään pääsijät on palkittu samalla palkinnolla luokkakehässä niin tällöin tuomarin pitäisi itse päättää BIS-sijoille pääsevien järjestys. Mä en henk.koht haluaisi mitään pistesysteemejä. Muistuttaa kai liikaa VSN:ää Mieluummin vaikka: - X määrä BIS-sijoja = arvonimi - X määrä ikäryhmän parhaan palkintoja = arvonimi - X määrä tiettyä luokkakohtaista palkintoa = arvonimi eli vaikka 15kpl I-palkintoa aikuisluokista
|
|
Kida
Welshponit
ALOHA
Posts: 24
|
Post by Kida on Jun 26, 2018 16:47:05 GMT 2
Toi on varmaan fiksumpi systeemi arvonimille Muakin ärsyttää laskee niitä pisteitä aina. Mites sitten nää vuodenaika Championit? Onko tää automaattisesti se parhaiten menestynyt (eniten palkintoja kerännyt) poni kaikista BIS-I / kisojen valituista Champion poneista esim kesäkuukausilta?
|
|
elen
Welshponit
Posts: 58
|
Post by elen on Jun 26, 2018 16:51:04 GMT 2
En oo kausichampioneja miettinyt sen tarkemmin kun ajattelin, että ne otettaisiin mukaan vasta kun on useampi roturinki mukana Miten sun mielestä Kida nuo arvonimet pitäisi antaa? Bis-sijoista vai ikäryhmän parhaista vai luokkapalkinnoista?
|
|
|
Post by tuuliat on Jun 27, 2018 15:13:23 GMT 2
1. Kilpailulistat - eli jokaisella roturingin jäsenellä on sektiokohtainen lista poneista, joiden haluaa osallistuvan näyttelyihin ja järjestäjä poimii listoilta jäsenten osallistumiset. Näin aikaa ei kuluisi osallistumisten odotteluun.
Näitä kannatan ehdottomasti. Jäsenet voivat sitten poistaa poninsa listasta kun siltä tuntuu ja tämä myöskin nopeuttaisi toimintaa paljon.
2. Identtiset kuvat - Mitä tehdään niiden suhteen?
Identtisillä kuvilla mun mielestä palkinto jaetaan niiden ponien kesken, joilla identtinen kuva löytyy.
3. Tuomarointi - Mitä tehdään tilanteessa, jossa kaikki luokkavoittajat (eli loppukehään pääsijät) ovat esim. tammoja eli näyttelyn parasta oria ei voida valita loppukehän osallistujista? Valitaanko se LKV2:sta vai jätetäänkö valitsematta?
Mikäli kaikki luokkavoittajat tammoja jätetään paras ori valitsematta.
Tuomaroinnista sen verran, että oletteko samalla linjalla sen asian kanssa, että loppukehän tuomaroinnissa pitää näkyä ponien saamna luokkakohtainen palkinto "arvo". Eli III-palkittu poni ei voi olla BIS-I ja I-palkittu BIS-II.
Mun mielestä III-palkinnolla olevilla ei ole BIS-kehään mitään asiaa ellei kyseinen poni satu olemaan luokkavoittaja koska mielestäni BIS kehän ideana on kuitenkin laittaa LKV ponit paremmuusjärjestykseen BIS-kehässä aivan kuten oikean elämänkin näyttelyissä. Mielestäni olisi vähän hassua jos BIS kehään pääsisi joku muukin kun luokkavoittaja poni enkä näin ollen kannata luokkakohtaisten arvojen huomioimista myös BIS-sijoituksissa koska mitä jos kaikki luokkavoittajat ovat I-palkittuja? Tällöin ei voitaisi muita BIS sijoja BIS1 ohella jakaa.
Toki tähän voisi laittaa sellaisen rajoituksen, että mikäli luokkavoittaja ei ole saanut tuomarilta I-palkintoa se ei BIS-kehään pääse eli BIS-kehään pääsisivät vain I-palkinnon saaneet luokkavoittajat.
1. Loppukehän ponien tittelit - jonkilaiset ovat ehdottomasti tulossa, mutta millaiset? Alla ehdotuksia: - BSC Best In Show I-III - BSC Champion Pony/Youngster/Foal - BSC Champion Mare/Stallion (tai ruunan ollessa Ch: gelding)
Nämä ehdotukset kuullostavat omaan korvaani oikein hyvältä.
2. BSC-arvonimet - eli mitä poni saavuttaa saatuaan X määrän X palkintoja. Ehdotuksia kaivataan! Saako poni arvonimen suoraan saavutettuaan jotain vai pitääkö arvonimi anoa erikseen ja palkinnot tarkistetaan ennen myöntämistä
Tässä voisi hyvin toimia että BSC BIS arvonimiin vaadittaisiin tiettymäärä BIS sijoja mutta BSC Ch Mare/Stallion riittäisi esimerkiksi tiettymäärä I-palkintoja tai luokkavoittoja. BSC Champion Pony taas voisi olla BIS sijojen ja LKV/I-palkintojen sekoitus.
|
|
Kida
Welshponit
ALOHA
Posts: 24
|
Post by Kida on Jun 27, 2018 18:07:13 GMT 2
Tässä voisi hyvin toimia että BSC BIS arvonimiin vaadittaisiin tiettymäärä BIS sijoja mutta BSC Ch Mare/Stallion riittäisi esimerkiksi tiettymäärä I-palkintoja tai luokkavoittoja. BSC Champion Pony taas voisi olla BIS sijojen ja LKV/I-palkintojen sekoitus.
Tää hyvä! Jos tyyliin jollain tällätavalla siis tittelit ? Kovin montaa niitä ei nyt tarvi olla : D BSC Best In Show -- X määrä BIS-sijoja BSC Elite/Top/PLAAPLAA Mare -- X määrä paras tamma palkintoja ? BSC Elite/Top/PLAAPLAA Stallion -- X määrä paras ori palkintoja ? BSC Champion Pony -- X määrä I-palkintoja näyttelyistä (tää helpoin) Mun mielestä III-palkinnolla olevilla ei ole BIS-kehään mitään asiaa ellei kyseinen poni satu olemaan luokkavoittaja koska mielestäni BIS kehän ideana on kuitenkin laittaa LKV ponit paremmuusjärjestykseen BIS-kehässä aivan kuten oikean elämänkin näyttelyissä. Mielestäni olisi vähän hassua jos BIS kehään pääsisi joku muukin kun luokkavoittaja poni enkä näin ollen kannata luokkakohtaisten arvojen huomioimista myös BIS-sijoituksissa koska mitä jos kaikki luokkavoittajat ovat I-palkittuja? Tällöin ei voitaisi muita BIS sijoja BIS1 ohella jakaa.
Toki tähän voisi laittaa sellaisen rajoituksen, että mikäli luokkavoittaja ei ole saanut tuomarilta I-palkintoa se ei BIS-kehään pääse eli BIS-kehään pääsisivät vain I-palkinnon saaneet luokkavoittajat.Eli jos BIS-kehään tulossa luokanvoittajat 5kpl (I, I, II, II, III - "luokan taso surkea "), niin ratkeaako niin että automaattisesti I-ponit ovat BIS-I ja BIS-II, II-ponit seuraavat jne. Vai otetaanko BIS-kehään vain I-palkinnon ponit ja jos niitä ei luokanvoittajana ole, niin tästä luokasta ei BIS-kehään sitten pääse lainkaan, vaikka poni voittaisikin luokan?
|
|
elen
Welshponit
Posts: 58
|
Post by elen on Jun 27, 2018 20:37:09 GMT 2
Tuulia - Ainoastaan luokkavoittajathan pääsevät loppukehään eli sinne pääsevät myös ne III-palkinnon ponit. Tuolla aiemmalla tarkoitin sitä, että voiko loppukehään asti päässyt kolmosella luokassaan palkittu olla ykkösellä luokassaan palkittua parempi BIS-kehässä.
Nuo arvonimet ovat eri asia kuin ylempänä mainitut loppukehän ponien (eli näyttelyn lkv-ponit) tittelit. BSC Best In Show/BSC Champion Pony/Youngster/Foal siis jaetaan jokaisessa näyttelyssä. Arvonimiä saisi sitten NJ:n tyylisesti näyttelyissä ansaituilla titteleillä/palkinnoilla.
Kida - Mun mielestä tuossa on tuomarilla pohtimisen paikka valita sitten noista luokissaan ykköspalkituista se parempi joka on sitten BIS-I, seuraava BIS-II ja sitten vertaila loppuja poneja mikä niistä on BIS-III. Mielestäni BIS-kehästä ei suljeta palkinnon mukaan pois vaan kaikki pääsevät, ts. jonkun oltava näyttelyn paras poni kaikista ikäryhmistä eli BIS-I.
|
|
|
Post by tuuliat on Jun 28, 2018 8:49:44 GMT 2
elen - aaa sä aattelit sen tolleen, musta BIS kehässä voisi tehdä niin että eka laitetaan BIS-kehässä luokassaan I-palkinnon luokassaan saaneet järjestykseen ja sitten II-palkinnolla ja viimeiseksi III-palkinnolla. Oma näkökanta tähän on se että III-palkittu LKV poni ei voi olla parempi kuin I-palkinnolla palkittu.
Kidan ehdotus arvonimistä kuulostaa oikein hyvältä. Ainoastaan en laittaisi BSC BIS titteliä vaan tähän voisi laittaa BSC Elite Pony ja sitä ennen nuo BSC Top Pony ja BSC Champion Pony tittelit.
|
|
elen
Welshponit
Posts: 58
|
Post by elen on Jun 28, 2018 17:15:11 GMT 2
Tuulia - Joo, siis noin sen pitäisikin mennä. Tuo ylempi oli vain pohdistaa ja teidän mielipiteiden selville saamista.
Noita arvonimiä onneksi ehtii pohtimaan myöhemminkin kunhan nyt saisi näyttelyt rullaamaan ja kaikki ringin jäsenet tänne foorumille asti. Jannica taisi tulla vasta kuun vaihteen jälkeen takaisin linjoille, joka romuttaa mun haaveet saada homma pyörimään nytheti kokonaan :/
Kisalistoista vielä sen verran, että onko jollain ideoita tai toiveita toteutustyylistä? Helpoin voisi olla, että jokainen luo X alueelle oman ketjunsa. Miten niihin merkitään mitkä ponit otetaan mukaan, listan ensimmäiset? EDIT kokeilin nyt jonkinlaista, toimii ihan fiksusti ja järjestäjän on helppo kopsata listasta ponit ja liittää ne osallistujiin BBCode-tilassa.
|
|
Kida
Welshponit
ALOHA
Posts: 24
|
Post by Kida on Jun 28, 2018 18:54:41 GMT 2
Toi kisalista on superhyvä!
|
|
elen
Welshponit
Posts: 58
|
Post by elen on Jun 28, 2018 20:06:35 GMT 2
Nyt kun kisalistaidea on romutettu niin seuraavana pähkinänä on entry ticketit (ET). Niillä saat siit vaikka kaikki ponisi cobien tammaluokkaan halutessasi, päätät siis mihin luokkaan haluat tunkea eniten poneja. Paljon ET pitäisi olla, jos luokan osallistujamäärä on 15/20/30 ponia?
EDIT -- Mietin tuota osallistujamäärää nyt lisää ja ajattelin pitäisikö luokkien olla rajattomia ainakin jonkin aikaa? Jos/kun jäseniä tulee lisää niin sitten laittaa jotain rajaa, ettei tulisi näitä 100 ponin arvosteltavia luokkia.
|
|
|
Post by tuuliat on Jun 29, 2018 11:18:03 GMT 2
Musta olisi ainakin hyvä idea, jos nyt alkuun olisi rajattomasti osallistujia. Sitten kun saadaan ihmiset kunnolla mukaan voisi osallistujamäärän rajata 20 tai 30.
ET mielestäni viisi per henkilö olisi hyvä nii vaikka yksi ihminen ilmoittaisi kaikki poninsa samaan luokkaan jäisi tilaa muillekin reilusti.
|
|
elen
Welshponit
Posts: 58
|
Post by elen on Jun 29, 2018 12:26:42 GMT 2
Onko teille nyt tuomarointi suunnilleen selvää? Testinäyttelyistä näkee sitten miltä tuloslistat näyttää. Muistakaa, että luokasta laitetaan parhausjärjestykseen ainoastaan kymmenen parasta ponia, muut saavat vain palkintonsa. TOP10:n ulkopuolelle voisi siis jäädä vaikka II-palkinnon poneja, jotka on huonompia kuin edellä olevat, mutta silti II-palkinnon arvoisia. Jokaisella tuomarilla on oma linjansa ja makunsa, saako teistä tuomarin arvioinnista valittaa ja pyytää korjausta/perustelua vain pitääkö vain mennä sillä mitä saa?
|
|
Kida
Welshponit
ALOHA
Posts: 24
|
Post by Kida on Jun 29, 2018 14:01:26 GMT 2
Aluks rajaton osallistujamäärä jees. 5 entryä myös mun puolesta ok. Tuomaroinneista ei saa valittaa omasta mielestäni koska tää on kuitenkin "rennolla ja kivalla" meiningillä toteutettava ja tuomaroinnista ei tule ottaa paineita. Mä en oo esim mikää rakennusexpertti, joten aijon tuomaroida mun kisojen ponit sen kaavan mukaan ja fiiliksellä/yleisvaikutelmalla.
|
|
elen
Welshponit
Posts: 58
|
Post by elen on Jun 29, 2018 14:38:47 GMT 2
Vain viisi ET:a teistä OK? Luokkia voi kuitenkin olla parhaimmillaan kymmenenkin, jos oikein jaetaan.
Rentous ja kiva yhdessä tekeminen olisi kyllä sellainen kiva motto BSC:n toiminnalle.
|
|
Kida
Welshponit
ALOHA
Posts: 24
|
Post by Kida on Jun 29, 2018 15:08:21 GMT 2
Mitä jos näyttelyiden järjestäjä vain valitsee itselleen sopivan määrän entryjä mitä myöntää Jos haluaa pitää jättinäyttelyt, ok. Jos haluaa pitää mahdollisimman pienet, niin ok ja käyttää järkeä entryjen suhteen sitten. Tollasta tarkkaa sääntöä on vähän hankala tehdä kun entryt pitäisi suhteuttaa luokkien määriin ja luokkien osallistujamääriin aina.. Siis maalaisjärjellä jos mennään?
|
|
elen
Welshponit
Posts: 58
|
Post by elen on Jun 29, 2018 15:23:44 GMT 2
Maalaisjärki voi olla se fiksuin. Meillä kaikillahan sitä on?
|
|
elen
Welshponit
Posts: 58
|
Post by elen on Jun 30, 2018 18:14:40 GMT 2
Uusi kysymys: tarvitseeko tuloslistoihin/loppukehään säästellä ponien osoitteita vai riittääkö vain nimet? Oma kantani on, että vain nimet riittävät ja linkit ovat arvostelua varten. Ei tarvitse säätää osoitekoodien kanssa enää tulosten kanssa.
|
|
|
Post by tuuliat on Jul 1, 2018 10:03:51 GMT 2
Mun mielestä lopputuloksiin riittää hyvin vain ponien nimet.
|
|
elen
Welshponit
Posts: 58
|
Post by elen on Jul 5, 2018 7:28:35 GMT 2
Joo, sillälailla se on varmaan fiksuin ja siistein. Siirrän aina koko kutsun tuloksineen tulosarkistoon kerralla. Ei tarvitse tehdä erillisiä topia tuloksille kun siirtää aina koko ketjun. Korkeintaan poistan osallistumisviestit.
|
|