MIKÄ?

BSC-rotunäyttelyrinkien eli Breed Show Circuitin taustalla on idea, että saman rodun harrastajat ja kasvattajat kasaavat yhdessä porukan, joka järjestää ja tuomaroi oman rotunsa näyttelyitä.

Käytössä on kiertosysteemi eli jokaiselle rotu/tyyppikohtaisen ringin jäsenelle tulee jossain vaiheessa oma vuoro järjestää ja tuomaroida näyttelyt. Järjestämisen ja tuomaroinnin kynnys pyritään pitämään mahdollisimman matalana ja homman tulisi olla kaikille hauskaa.

RINGIT?

Jokaisella rotukohtaisella ringillä on oma ylläpitäjänsä/ylläpitäjät, jonka tehtävänä on kerätä rinkiin lisää jäseniä ja päivittää uudet näyttelyt kalenteriin. Jäsen voi kuulua niin moneen eri rodun näyttelyrinkiin kuin haluaa. Jokaisessa rotukohtaisessa ringissä tulee olla vähintään neljä (4) aktiivijäsentä (sis. ylläpitäjä), jäsenmäärän ylärajaa ei ole.

JÄSENEKSI?

Rotukohtaisen ringin jäseneksi pääset ottamalla yhteyttä ringin ylläpitoon. Heidän yhteystietonsa löydät foorumilta. Muistathan, että ringin jäsenen velvollisuus on järjestää ja tuomaroida näyttelyt omalla vuorollaan. Oman vuoronsa skippaaminen liian moneen otteeseen johtaa ringistä erottamiseen tai ainakin hetkelliseen osallistumiskieltoon.

NÄYTTELYKAUDET

BSC:n näyttelyvuosi jakautuu neljään eri kauteen vuodenaikojen mukaan ja jokaisen kauden lopussa palkitaan sen kauden rotukohtaiset menestyjät (esim. Summer Season Welsh Champion). Rotukohtaiset kausichampionit otetaan käyttöön myöhemmin.

Kevätkausi: maalis-, huhti- ja toukokuu
Kesäkausi: kesä-, heinä- ja elokuu
Syyskausi: syys-, loka- ja marraskuu
Talvikausi: joulu-, tammi- ja helmikuu



AVOIMUUS & OSALLISTUMISRAJOITUKSET

- Näyttelyt ovat avoinna ainoastaan ringin jäsenten omistuksessa oleville hevosille.
- Rinki saa järjestää uudet näyttelyt vasta kun edelliset on hoidettu loppuun asti

- Yksi (1) luokka/poni/näyttely
- kahdeksan (8) tai kymmenen (10) Entry Tickettiä per omistaja koko näyttelyyn
- 15/20/30 ponia/luokka (järjestäjä päättää luokkakoon)


TUOMARIT & TUOMAROINTI

Erillisiä tuomareita ei tarvita vaan näyttelyn järjestäjä tuomaroi luokat. Tuomarointikynnys pyritään pitämään mahdollisimman matalana, loppujen lopuksi kyseessä ovat vain virtuaalihevoset ja jokaisella tuomarilla on oikeus omaan näkemykseensä. Näyttelyn järjestäjä voi halutessaan keksiä itselleen alter egon tuomaroimaan luokat.

Ponit arvostellaan puolueettomasti, palkitaan I-III-palkinnoilla ja luokan kolme (3) parasta ponia asetetaan parhausjärjestykseen. Tuomaroinnissa kiinnitetään erityisesti huomiota seuraaviin arvostelukohtiin: yleisilme, karisma, sukupuolileima, rotuleima, (sektioleima)

KUVAT

Kuviksi kelpaavat liike- ja rakennekuvat, mieluiten suoraan sivusta otetut, joista arvostelu onnistuu edes jollain lailla. Ratsastuskuvia ei suositella, mutta niitä ei myöskään ole kielletty. Kuvien tekijäinoikeustietojen tulisi olla selkeästi merkittynä.